perjantai 2. elokuuta 2013

Keskiviikko oli vapaapäivä ja kerettiin touhuta paljon. Sovimme aamuksi treffit kaverini sekä hänen Rocky-bokserin kanssa. Pojat on poikia, jos voi sanoa. Diesel ja Rocky ovat ihan hulluina toisiinsa ja juoksevat peräkkäin kuin päättömät kanat konsanaan :) Chili juoksentelee välillä mukana, välillä meitä viihdyttäen ja välillä ruohoa napostellen.

Palattuamme kotiin annoin koirille pikaisesti safkat ja lähdettiin ajelemaan kasvattajalle päin. Joka kerta meidän mennessä sinne, Chili muuttuu melko vaisuksi. Nytkin ihan nauratti kun se varovasti köpötti ulkohäkin ohi muutamia kertoja, kuin ilmoittaen ettei ole jäämässä. Kasvattajan vuoden ikäinen narttu karkasi sisätiloista aidan yli hypäten, tullen suoraan Chilin ja Dieselin väliin. Hetken aikaa toisiaan ihmettelivät ja Diesel jatkoi matkaansa. Mietin jo, että kuinkahan käy kun juniori nosti tassunsa Chilin selän päälle, mutta tilanne meni onneksi ohi kutsuttaessa koiria luokse. 

Herkuttelujen ja kuulumisten vaihdon jälkeen, mulla oli tarkoituksena ajella Firan lähteelle Tuusulaan uittamaan koiria. Ilma oli kuitenkin niin harmaa, että soitin Koirauimalaan ja extempore ajettiin suoraan sinne. Mulla ei ollut koirille edes pyyhettä saati leluja mukana, kun ei käyty kodin kautta. Saatiin onneksi molempia lainaan paikan päältä.
Heitä jo se lelu!

Chili oli aivan innoissaan, eikä olisi edes suihkutettavana malttanut käydä. Diesel ei altaaseen eksynyt, muuta kuin sinne vietynä. Herra käytti aikansa portin luona odotellen ja välillä yrittäen varastaa leluja, joita Chili nouti vedestä intopiukeena.

Hurja vesipeto

Diesel piti hyvää huolta, ettei tullut tunkeilijoita ;)


Uinnin jälkeen koirat lepäilivätkin monta tuntia kotona. Illalla lähdin Dieselin kanssa läheiselle nurmikentälle tekemään pieniä tottisharjoituksia. Tehtiin sivulletuloa ja seuraamista, onnistui hienosti. Palkkasin vain lelulla tällä kertaa. Seisomaan jäi hyvin myös seuraamisesta ja jaksoi kauan odottaa, että palasin paikoilleen, jonka jälkeen onnistunut perusasento ja seuraaminen jatkui.

Maahan jääminen oli jo liikaa sille harjoituskerralle, joten harjoiteltiin vain maahanmenoa sen kummemmin sinne seuraamisesta jäämistä treenaamatta. Pitääkin opetella hallitsemaan itse palkkausta, välillä namilla ja välillä patukalla. Patukalla saa kyllä motivoitua, mutta kierrokset menee helposti yli ja lopulta kiinnostaa enään päätön riehuminen ;) Ensi maanantaina meillä alkaisi taas uusi toko kurssi! Ei malta odottaa :)

Chili pääsi illasta vielä Rockyn kanssa iltalenkille ja olikin todella lennokkaalla tuulella, vaikka mietin kuinkahan jaksaa.. Törmättiin aivan vietävän suloiseen Luna-staffiin ja sain ihanat pentupusut osakseni..!

Illalla kävin koirat venyttellen ja hieroen läpi, ettei tulisi jumeja. Kotona olikin ihanan väsyneet tahvot köllöttämässä :)

Tiia
ps. lääkärissä käyty ja silmät ovat taas siistit ja syylät saa olla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti