torstai 8. elokuuta 2013

Kesäisissä tunnelmissa

Viime sunnuntaina kävimme kokeilemassa Vantaankoskella sijaitsevaa koirarantaa. Se oli hiekoitettu alamäki joelle, lenkkipolun varressa, joten sai pitää silmän kovana, ettei koiruudet lähteneet omille teille. Omien koirien lisäksi mukana oli kaverin husky ja seropi. Paikalla kävi myös kultainen noutaja narttu. Aluksi hieman jännitti, kuinka meidän koiruudet ylimääräisen uimakaverin ottaisivat vastaan, mutta ilokseni Chili ei käynyt komentamassa kertaakaan ja Dieselkin jätti kosintapuuhat vanhemmille kavereille :)


Maanantaina meillä alkoi sitten uusi toko kurssi. Ekalla tunnilla käytiin perusasentoa, maahanmenoa ja hieman tutustuttiin noutokapulan saloihin. Koska meillä ei ollut mukana omaa kapulaa, lainasimme alkuharjoituksiin vain tunnustistuspalaa, joka hajosi tietenkin heti! Ensikerralle pitää käydä ostamassa oma kapula. Ihan kivasti meni ja Diesel oli heti toteutusmielellä, hyvin pystyi pitämään irti vaikka vaikka olikin 5 koirakkoa samassa tilassa. Kotiläksynä kaikille tuli maahanmenoa perusasennosta ja koiran ehdollistamista kuonon pitämiseen kämmenien välissä (taitaa liittyä jotenkin ensiviikon kapulaharjoituksiin?).


Alkuviikon kuumien ilmojen vuoksi leikkasin vanhoista pyyhkeistä "viilentimet" molemmille, jotka hyvin helpottivat oloa helteessä. Ulkona oli lähemmäs 30 astetta lämmintä, mutta jaksettiin lähemmäs 45min lenkki näiden avulla. Kotona sitten annoin koirille itsetehdyt "jäätelöt". Seassa oli tonnikalaa, raejuustoa, muuta nappula ja vettä. Kivasti maistui molemmille loppuun saakka :)




Keskiviikko iltana, kävimme ystäväni kanssa uittamassa koiria mustikkamaalla. Molemmat innokkaina peuhasivat ja Dieselkin viihtyi vedessä, kun ranta oli pitkälle matalaa :)

Tänään palailimme Joensuun näyttelyreissulta ja olo on rättipoikkiväsynyt, mutta iloinen mukavasta matkasta..

Tiia 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti