torstai 25. heinäkuuta 2013

Piknikille :)

Käytiin tässä jokin aika sitten koirien kanssa Suomenlinnassa. Saatiin kaverilta kyyti sinne ja takaisin Herttoniemestä, joten matka sujui mukavasti veneellä.
 Koirat on usein aina meidän mukana, kaiken maailman piknikeillä ja reissuilla ylipäätään. Yhden koiran kanssa retket sujuu kuin tanssi, mutta kaksi onkin ihan eri juttu saati kun niitä ajoittain on kolme.

 Tälläkin reissulla löytäessämme paikan, jossa koirat pääsee varjoon ja me puolestaan aurinkoon, meni se noin 30 s, kunnes kaveruksilla oli täysi tohina päällä. Milloin syötiin ruohoa, revittiin puunoksia irti, roikuttiin toisen kaulassa, hännässä, kintuissa ja ties missä :D sitten hihnat meni niin solmuun, piti koiria irrottaa ja välillä rynnittiin meitä sekä eväitä päin, kun ei muuten huomiota herunut. 

Noh, oli meillä oikeasti kivaakin. Joka kerta on, mutta joskus reissun voisi tosiaan tehdä joko a) ilman koiria tai b) paikkaan, jossa ne voi juosta niin pitkälle kuin haluaa. 

Koirien pelastusliivit ja näköjään isännänkin unohtuivat mökille.

Turhiako tässä poseeraamaan, kun joku kulkee tunnelissa..

Pari sekuntia käskyn alla paikoillaan.

Tässä muutamalta piknikiltä aikaisemmin.. Toisella kertaa ymmärsin jo jättää kauemmas, kun mukana oli kolmaskin ;)




Tänään tein taas saman virheen ajatellessani, kuinka mukavaa on ottaa koirat mukaan mattolaiturille. Ei muuten ollut. Jätettiin Chili ja Diesel puuhun kiinni ja varmasti kaikki muutkin matonpesijät huomasivat, että meidän tahvot oli mukana..

Päivällä otin Dieselin matkaan ja lähdettiin lenkille Laran kanssa. Chili ja Lara eivät tule toimeen, joten neiti sai jäädä kyydistä.. Lara on jo kunnon mummeli, kohta 7v., mutta eläytyy edelleen kaikkeen kuin pentu. Saatiin muutama onnistunut luoksetuloharjoituskin aikaiseksi. Motivaatio oli ihan eri namipalkkauksessa kuin patukalla, mutta tyytyväinen sai silti olla suoritukseen :)

Nuija ja tosinuija ;)








2 kommenttia:

  1. Voi hyvät hyssykät miten ihania tyyppejä nämä on :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä ne aika valloittavia osaa olla!

      Poista